Kuten arvata saattaa, edellisen kirjoituskerran megaluokan ärsytys on jo hieman laantunut, vain hieman, tosin. Kyllä se vielä täällä pinnan alla kytee aika voimakkaana. Ärmur.

Tänään olen sitten viettänyt ihan kotipäivää, kavereitten liikkeistä en tiedä, eikä kylällekään jaksa skootteroida ilman mitään sen järkevämpää syytä. 16kilometriä ei kuitenkaan ole mikään pikkumatka, jota viitsisi huvin vuoksi ajella. Vaikka kotona olen ollutkin, olen sentään jaksanut olla reipas, ja lähteä lenkille. Polvien ollessa vieläkin verillä juoksulenkit sai unohtaa, mutta kävely sujuu kyllä vallan mainiosti. Vedin sitten bikineitten yläosan ja shortsit päälleni, kahdeksan kilometrin reippailu sai alkaa. Oli itseasiassa hämmentävän hauska kävellä ihan yksikseen, ilman ketään vierellä selittämässä juttujaan, omien ajatustensa ja parin pelottavan paarman kanssa. Nuo paarmat ja kärpäset tosiaan hieman verottivat matkan hauskuutta, omasta puolestani kaikki öppiäiset saisivat kuolla sukupuuttoon. Enkä varmasti ole ainut, joka näin ajattelee. No, lenkkeiltyäni päädyin röhnöttämään aurinkoon takapihallemme, minkä sille voi, kun aurinko paistaa niin nätisti, ettei malta olla sisällä. Rusketustakin täytyy huoltaa, uimakouluopettajana kerätty punakkuus on muuttunut rusketukseksi. Nam.

Little darling, the smiles returning to the faces
Little darling, it seems like years since it's been here
Here comes the sun, here comes the sun
and I say it's all right

Mitäköhän sitä vielä illalla tekisi? Enpä kai mitään, rantasaunallekaan en voi vielä mennä, polvet veroittavat uimisenkin. Hitto. Kaipa päädyn vielä keräämään auringonsäteitä itseeni, jos viitsin raahautua tästä koneelta minnekään. Kesällä tulee niin laiskaksi, varsinkaan, kun ei ole mitään tekemistä. Odotan innolla urheilukoulun alkua, sitten päivät täyttyvät suunnittelemisilla ja stressailuilla, ihanaa. Huomenna en kyllä halua enää toista lököttelypäivää, pakko olisi jotain puuhaa keksiä..

With love, H