Huomenna loppuu ensimmäinen kesätyöni, uimakoulu. Apuohjaajana on ollut hauska olla, harmi vain, että uimakoulu loppuu juuri, kun on saanut otetta lapsiin. Miltei jopa muistan joidenkin nimet, se on jo aika saavutus. Ylihuomenissa sitten alkaa mansikkamaatyöt, sitä en niin kovin innolla odota. Jo viime vuonna kirosin hommaa, vannoin, etten enää ikinä astuisi jalallanikaan kyseiselle mansikkamaalle. Jossain kummallisessa mielenhäiriössä tulin kuitenkin ottaneeksi homman vastaan, kun sitä minulle tarjottiin. Typerä päähänpisto, ei voi muuta sanoa. No, mansikkamaalla olen kaksi viikkoa, sen jälkeen alkaa viikon homma urheilukoulussa. Sitä odotan ihan innolla, lapset ovat luultavasti aika pitkälle samoja, mitä talvella pitämässäni jumpassa. Että sellainen kesä, töitä, töitä, töitä. Eihän sitä muuta ehdi tekemäänkään. Onneksi illat ovat kuitenkin vapaita, ehtii nähdä kavereita. Kylläpäs tulee tylsää tekstiä! Parempi lopettaa nyt, ettei ehdi mitään romaania tähän taiteilla, ilman mitään hyvää syytä kirjoittaa.

Jalat vahvistuvat, jalat kantavat.
Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat.
Ja minä nousen, vaikka putoan.
Nousen, vaikka putoan.